Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu kuuluu normaaliin ikääntymiseen

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu kuuluu normaaliin ikääntymiseen

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun yleisyys

Noin 80%:lla yli 60-vuotiaista miehistä on eturauhasen liikakasvua mutta vain 40%:lla on siitä aiheutuvia virtsaamisoireita. Joskus myös pieni eturauhanen voi aiheuttaa virtsaamisoireita.

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun oireet

Hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun aiheuttamiin oireisiin kuuluu tihentynyt virtsaamisen tarve ja virtsasuihkun heikentyminen. Elämää haittaavia oireita voivat olla esimerkiksi useat yöheräämiset ja sosiaalisten tapahtumien välttäminen.
Hyvänlaatuisen liikakasvun aiheuttamat oireet vaihtelevat huomattavasti. Useimmiten oireet pysyvät ennallaan tai jopa lieventyvät ensimmäisten vuosien aikana. Pidemmässä seurannassa oireet kuitenkin yleensä lisääntyvät.

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun tutkiminen

Mikäli oiret haittaavat elämääsi ja toivot hoitoa, täytä eturauhaspotilaan kyselykaavake ja varaa aika terveysasemalle.

Terveysasemalla kyselykaavakkeen vastaukset käydään läpi, <8 pistettä pidetään lievänä oireiluna ja 8-19 pistettä keskivaikeana. Eturauhanen tunnustellaan peräaukon kautta. Oireiden perusteella otetaan virtsa ja verikokeita sekä virtsateiden ultraäänitutkimus.

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoito

Seuranta

Mikäli oireet ovat lievät ja eturauhanen on vain lievästi suurentunut, voidaan oireita jäädä seuraamaan. Mikäli eturauhanen on selkeästi suurentunut se yleensä jatkaa kasvua ja pahentaa oireita.

Lääkitys

Lääkkeitä on kahdella eri tavalla vaikuttavia. Niiden teho on samaa luokkaa.
Finasteridi ja dutasteridi vähentävät eturauhasen kokoa. Teho tulee hitaasti ½vuoden kuluessa kuluessa, mutta teho säilyy vuosien ajan. Haittavaikutukset ovet vähäisiä, pieni osa käyttäjistä saa seksuaalitoimintojen haittoja.
Alfasalpaajat, alfutsosiini ja tamsulosiini, vaikuttavat estämällä eturauhasen sileän lihaksen jännittymistä. Teho tulee yleensä muutaman viikon sisällä ja teho säilyy useita vuosia. Haittavaikutukset ovat harvinaisia, osa voi saada huimausta ja tamsulosiinihoidon aikana siemensyöksy voi tapahtuu virtsarakon puolelle, vaikka se parantaa seksuaalitoimintoja.

Luonnonlääkkeillä (esim. kurpitsan siemenet, nokkonen ja sahapalmu)  ei ole osoitettu olevan lumelääkitystä suurempaa tehoa. Luonnonlääkkeiden käyttöä ei suositella mutta niitä voi käyttää lievissä oireissa jos niistä kokee olevan apua.

Lääkityksen valinta

Eturauhasen kokoa vähentäviä lääkkeitä käytetään, kun eturahasen koko on suurentunut. Alfasalpaajia voi käyttää eturauhasen koosta riippumatta. Hankalissa tapauksissa voidaan käyttää kahta eri lääkettä samanaikaisesti. Alfasalpaajien teho tulee nopeasti, joten niitä voidaan käyttää myös jaksottaisesti.

Leikkaushoidot

Mikäli oireet jatkuvat hankalina lääkityksestä huolimatta, oireet ovat jo hoitoon hakeutuessa hankalia tai virtsarakon toiminta todetaan merkittävästi huonontuneeksi, voidaan oireita lievittää leikkauksella. Terveyskeskuslääkäri tekee lähetteen urologille, jonka kanssa leikkauspäätös tehdään. Tavallisin toimenpide on eturauhasen höyläys.